Ylen työntekijät: Yle Areena kuuluu suomalaisille nykymuodossaan

27.5.2021

Ylen työntekijät: Yle Areena ja Ylen oppimissisällöt kuuluvat suomalaisille nykymuodossaan

Ylen ohjelmatyöntekijät YOT on hämmästynyt tiedosta, että pörssiyhtiö Sanoma on jälleen vaatimassa Ylen toiminnan rajoittamista EU:n komissiolta. Sanoma on jo ennestään mukana kaupallista mediaa edustavan Medialiiton kantelussa, jonka tavoitteena on poistaa Ylen tekstimuotoiset nettisisällöt. Nyt Sanoma haluaa supistaa merkittävästi Yle Areenan palveluja ja Ylen opetusohjelmia.

Areena on suomalaisten arvostama, tunnettu ja erittäin suosittu palvelu. Yleisöt käyttävät julkisen palvelun mediaa yhä enemmän digitaalisessa muodossa silloin, kun se heille parhaiten sopii. Toteutuessaan Sanoman vaatimukset heikentäisivät merkittävästi Ylen mahdollisuuksia digitaalisten sisältöjen kehittämiseen. Yleisradio ei voisi enää palvella suomalaisia Yle-lain edellyttämällä tavalla.

YOT muistuttaa, että julkisen palvelun yleisradioiden toiminnan taustalla EU:ssa on Amsterdamin sopimus. Sen mukaisesti kansallisvaltioilla on itsellään oikeus määrittää julkisen palvelun sisältö.

Suomessa on voimassa Laki Yleisradiosta, joka määrittää, että Ylen tulee tarjota "monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja tulee tarjota yleisissä viestintäverkoissa." Lisäksi Ylen tulee muun muassa "ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen [ja] painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja". Juuri näihin, suomalaisten kansanvaltaisesti päättämiin Ylen sisältöihin Sanoma yrittää kantelullaan puuttua.

Yleisradioiden ohjelmistoon on kautta historian kuulunut opetuksellisia sisältöjä. Näiden vieminen pois suomalaisten lasten ja nuorten ulottuvilta olisi isku kansalliselle sivistykselle. Samalla kavennettaisiin omaehtoisen opiskelun mahdollisuuksia erityisesti vähävaraisilta.

Yle Areenan heikentäminen pörssiyhtiö Sanoman vaatimalla tavalla hyödyttäisi pelkästään ylikansallisia mediajättejä. Kotimaiset tuotantoyhtiöt kärsivät, jos Yleisradio ei enää hanki ja jaa niiden sisältöjä. Tämä olisi isku suomalaisille kulttuurialan ammattilaisille ja kasvattaisi media-alan työttömyyttä sekä Yleisradiossa että kaupallisella puolella, josta Yle ostaa sisältöjä. Yle Areena on myös erittäin tärkeä osa kansallista kulttuurihistorian säilyttämistä ja levittämistä. Sen tuhoaminen olisi kulttuurivandalismia.

YOT toivoo, että Suomessa kunnioitetaan kansanvaltaista perinnettä, jossa suomalaiset itse määrittävät kansallisen yleisradioyhtiönsä toiminnan laajuuden. Suomi on pieni maa, ja suomalaisten puhumat kielet ovat pisaroita maailman kielten meressä. Mediapolitiikka ei ole pelkkää kilpailupolitiikkaa, vaan ennen muuta sivistys- ja kulttuuripolitiikkaa. Kyse on kansanvallan perustasta: jokaisen suomalaisen oikeudesta saada oikeaa tietoa ja laadukkaita kulttuurisisältöjä varallisuudestaan ja asuinpaikastaan riippumatta.

Ylen ohjelmatyöntekijöiden hallitus